Kerroime elokuussa täällä maailmaa kohauttaneesta oikeusjutusta.
Kerroimme tuolloin seuraavaa:
”Nirvanan Nevermind-levyn kannessa pikkuvauvana ollut Spencer Elden haastaa Nirvanan elossa olevat jäsenet sekä Kurt Cobainin perikunnan oikeuteen. Eldenin mukaan levyn kansikuva rikkoo lapsipornoon ja lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyviä lakeja. Elden kertoo saaneensa kuvasta elinikäisiä traumoja. Eldenin mukaan hänen tuolloiset huoltajansa eivät koskaan antaneet lupaa Eldenin kuvan käyttöön ja etenkään sellaisiin otoksiin, jotka ovat ”kaupallista lapsipornoa”.”
Elden vaatii vähintään 150 000 dollaria kaikilta jutussa nimetyiltä vastaajilta. Vaikka hän onkin muutaman henkilön ja tahon syytettyjen penkiltä kuukausien varrella pudottanut pois, niin korvausten yhteissumma olisi silti minimissään vähintään 2 550 000 dollaria.
Nyt UMG Recordings, Inc. -yhtiön, Nirvana L.L.C.:n, Kurt Cobainin, Courtney Loven, Nirvana-jäsenten Krist Novoselicin, Dave Grohlin sekä kuvaaja Kirk Weddlen nimissä on tehty vastine, jossa vaaditaan jutun hylkäämistä.
Vastineessa kerrotaan, että Spencer Elden on tätä nykyä kolmekymppinen mies, joka on koko elämänsä ajan markkinoinut itseään ”Nirvana-vauvana”, poseerannut maksua vastaan valokuvissa, tatuoinut Nevermind-sanan rintaan, heittänyt nimmareitaan Nevermind-levyihin ja sitten myynyt niitä ebayssa. Tämän lisäksi hän on yrittänyt saada itselleen yö- ja seksiseuraa esittäytymällä ”Nirvana-vauvaksi”.
Lisäksi vastineessa painotetaan, että toisin kuin Elden väittää, kuva ei ole lapsipornoa.
Jutun on menossa käsittelyyn 20. päivä tammikuuta 2022.