Samae Koskinen on julkaissut uuden singlen. Nyt on normaalia olla natsi -kappaleen videon on ohjannut, kuvannut sekä leikannut Tero Vuorinen. Kappale on ensimmäinen single Mä näin unta että kaikki meni hyvin -albumilta, joka ilmestyy 26. päivä huhtikuuta.
Uudesta albumista Koskinen kertoo seuraavaa:
”Syksyllä 2023 mulla tuli mitta täyteen. Hallituksen äärioikeistokytkökset, urheilijoiden sikailuiden ympärillä vellova naisviha, luokaton etiketti nettikeskusteluissa ja ylipäätään saatanallisen kylmäävä ilmapiiri sai miettimään sitä, mitä itse teen ja miksi. Olin pysynyt visusti sivussa ottamasta taiteellani kantaa juuri mihinkään ja kirjoittanut kaiken arvoihini liittyvän rivien väliin. Yksi syy oli pelko, toinen halu miellyttää. Sitten aloin miettimään esikuviani: Bad Religion, Rage Against the Machine ja Bob Dylan olivat pistäneet minut aidosti pohtimaan omia valintojani ja arvojani. Miten kohtaan maailman, mitä valta on ja mitä se ihmiselle tekee. Päätin että teen lauluja, joissa otan kantaa. Kommentoin kylmyyttä, epäoikeudenmukaisuutta ja vihaa.”
Kuuntele kappale – mieluiten ajatuksella – alta.
