Mikael H, oikealta nimeltään Mikael Hakkarainen, on indiemusiikin ystäville tuttu niin The Siberians -yhtyeestään kuin työstään Astrid Swanin ja John McGregorin kanssa. Aiemmin keväällä Mikael H julkaisi ensimmäisen suomenkielisen singlensä, melankolisen ja riisutun Kaaos-kappaleen.
Rumballa on ilo tarjota ensiesitys kesällä ilmestyvän Optimisti-albumin toiselle singlelle. Kuvat-kappale on edeltäjäänsä suuremmaksi kasvavaa mutta kuitenkin herkkyytensä säilyttävää indiefolkia.
”Kuvat on kappale, joka kertoo erilaisista mukana kantavistamme kuvista; mielikuvista, muistoista tai kännykälle tallennetuista. Se sisältää muiden tulevan levyn kappaleiden tavoin optimistisen viestin ja pyrkii johdattamaan niin kuulijan kuin lauluntekijänkin selvemmille vesille myrskyn keskeltä”, Mikael H kertoo.
Mikael H:n taustalla soittaa hänen yhtyeensä: Tuomas Hakkarainen (rummut), Jaakko Lampela (rummut), Tuure Saarinen (basso) ja Risto Antero Tiittula (sähköviulu). Taustalaulajana kappaleella vierailee Tiiu Helinä ja kosketinsoittimissa Emil Sana. Kuuntele Kuvat alta.
