Säpinää keikkarintamalla – Bauhaus-juhlarundi Tavastialle ja Rival Sons Kivenlahti Rockiin

11.03.2013

Ilouutisia retro- ja goottirockin ystäville! Amerikkalainen Rival Sons saapuu Kivenlahti Rockiin, ja postpunkin pioneeri Peter Murphy tuo Bauhaus-juhlakiertueensa Tavastialle. Kyllä meitä nyt hemmotellaan.

Kuva: Fullsteam

Espoon Leppävaaran urheilupuistossa 7.–8.6. järjestettävä Kivenlahti Rock on napannut lisää kovia nimiä esiintymislistalleen. Kalifornian lahja rockmaailmalle, Rival Sons, on varmistunut festivaalin lauantain pääesiintyjäksi.

Rival Sonsin kansainvälistä mainetta niittänyt Pressure and Time -albumi julkaistiin pari vuotta sitten. Ensi viikolla bändin on määrä saapua Saksaan, josta alkaa yhtyeen Euroopan-kiertue.

Huhtikuussa Tavastian lavalle kipuaa puolestaan 1970-luvun lopussa perustetun goottirock-legendan Bauhausin laulaja Peter Murphy. 12.6. järjestettävä keikka kuuluu Bauhausin muistoa kunnioittavaan ”Peter Murphy playing Bauhaus – In Celebration of the 35th Anniversary of Bauhaus” -juhlakiertueeseen.

Esimerkiksi Bela Lugosi’s Dead -biisistään tunnettu yhtye hajosi 1980-luvun alussa, jonka jälkeen Murphy keskittyi soolouraansa. Bauhaus teki vuonna 1998 lyhyen comeback-kiertueen, ja yhtye löi hynttyyt uudelleen yhteen keväällä 2005 esiintyäkseen Coachella-festivaaleilla Los Angelesissa.

Peter Murphy playing Bauhaus: liput alken 26,50 €, myyntiin 13.3. Tiketissä.