Räppäri 6ix9ine vähensi tuomiostaan 45 vuotta vasikoimalla – pääsi nyt sellistä kotiarestiin koronaviruksen takia

6ix9ine istuu pari kuukautta kotona.

03.04.2020

Kerroimme 16. päivä maaliskuuta täällä, miten kohuräppäri Tekashi 6ix9inen oli määrä päästä vankilasta elokuun 2. päivä.

Alun perin 6ix9ineä uhkasi vähintään 47 vuotta vankeutta. Rikosten tunnustaminen, yhteistyöhalukkuus poliisin kanssa ja todistaminen oikeudessa kahta entistä jengiläistä vastaan kuitenkin laski räppärin tuomion kahteen vuoteen.

Hänen oli määrä istua linnassa tuomiostaan vielä neljä kuukautta, mutta hänet siirrettiin eilen kotiarestiin tuomionsa loppuajaksi. Tekashi 6ix9inen asianajajien mukaan hänen astmansa on niin paha, että hän oli koronavirusriskiryhmässä vankilassa ollessaan.

Vapautuminen vankilan sellistä kotiarestiin ei jäänyt huomaamatta myöskään sosiaaliselta medialta. Jostain syystä Tekashi 6ix9inen Instagram-seuraajamäärä kasvoi yli 200 000 seuraajalla sen jälkeen, kun uutinen hänen kotiarestistaan tuli julki.