Prince Rogers Nelson kuoli eilen 57-vuotiaana, kuten musiikin ystävät varmasti hyvin tietävät.
Päätimme arasti tiedustella avustajiltamme Princeen merkityksestä heidän elämäänsä. Koskaan vastaukset ja muistelot eivät ole tulleet takaisin näin nopeasti. Se kertoo omaa kieltään siitä, kuinka tärkeä artisti Prince oli meille kaikille.
Lue rumbalaisten kunniainosoituksen Princelle alta.
*
”An snippet of a conversation I had with David Vincent of Morbid Angel at Tuska 2011.
Me: ”When did you fly out here, today?”
David: ”No, we came here yesterday, and went to see some live music.”
Me: ”Oh yeah? Deathchain and the other metal bands at DOM?”
David: ”No, we went to see Prince at Hartwall Arena. He’s an incredible musician.”
Nothing to add.”
– Markus Laakso
”Olin yhdeksännellä luokalla, kun tanssin nuorisotalon diskossa Purple Rainin erään Sannan kanssa illan viimeisenä hitaana. En ollut koskaan ennen tanssinut hitaita, joten päätin (kavereiden pakottamana) kokeilla.
Sanna haisi hieltä, ja hänen ihonsa kiilteli tanssilattian tungoksessa. Värivalot vilkkuivat katossa. Oli pinkkiä, oli purppuraa, oli lilaa, oli keltaista. Biljardipöytä tanssilattian keskellä hieman häiritsi. Joku oli kaatanut sen vihreälle mattapinnalle jotain tahmeaa.
Sellaista Princen musiikkikin minulle aina oli. Värikästä. Hikeä. Eritteitä.
”23 positions in a one night stand.”
Prince oli ainoa artisti maailmassa, joka saattoi laulaa tuollaisia sanoja, ja kuulostaa samalla aidolta.
Princen musiikki tihkui aitoa seksiä ja seksuaalisuutta, kun hän niin halusi. Hellyyttä, kun hän niin halusi.
Prince oli aina sitä, mitä lauloi, ei esiintynyt, oli laulu.”
– Jarkko Fräntilä
”Parhaassa Prince-muistossani huutolaulan Purple Rainia 1500 muun ihmisen kanssa sytkärit ja älypuhelimet ilmassa Sodankylän elokuvajuhlien teltassa. On aamuyö ja olemme katsoneet juuri Princeä jättikankaalta ääridramaattisissa kohtauksissa, ajamassa moottoripyörällä ja suutelemassa kiihkeästi. Purple Rain soi elokuvan lopussa niin pitkään, että kuulen ihmisten laulavan sitä vielä tuntikausia näytöksen päätyttyä. Toisiksi parhaassa Prince-muistossani olen ehkä 10-vuotias ja istun enoni autossa. Eno laittaa autostereoihin soimaan Princeä ja sanoo, että ”paljon muuta ei tarvitse kuunnella”.”
– Anna Brotkin
”Princen keikalla Hartwallilla reagoin Purple Rainiin avaamalla suuni ja tuijottamalla ylös. Sitten tuli konfetti ja irrottelin sitä monta biisiä kitalaestani. En koskaan ollut fani samassa mielessä kuin monien muiden suhteen, mutta en tiedä toista artistia, jonka livenäkemisestä voisin olla juuri nyt onnellisempi.”
– Oskari Onninen
”Surettaa vähän, etten koskaan nähnyt Princeä livenä. Sen tuotanto oli niin laaja ja fanien suhtautuminen vaikutti monimutkaiselta mikä-unohtunut-b-puoli-on-paras-systeemiltä, että otin ”projektiksi” perehtyä siihen vasta muutama vuosi sitten. Oli paras tunne miettiä, missä Prince on ollut koko elämän ajan ja tajuta, että vielä olisi monta levyä kuunneltavana.
Violetti on psykedeelisin väri koska se kuvaa sekoittumista ja muutosta, uskonto/seksi, maskuliinisuus/feminiinisyys, valta/heikkous, life is just a party and parties weren’t meant to last. Paras muisto on ehkä kun kuuntelin pari kesää sitten Take me with u:ta rantakalliolla ja kuvittelin että Prince tulee kohta hakemaan violetilla säkenöivällä avaruusaluksella.”
– Elina Iida Sofia
”Death Valleyn lämpötila on 32 celsiusastetta. Princen Little Red Corvette pamahtaa radiosta samalla sekunnilla, jona automme saavuttaa vuoristotien korkeimman kohdan. ”Little red Corvette, baby you’re much too fast”, laulamme, kuljettaja painaa kaasua, eikä tällä planeetalla kenties koskaan ole koettu sen puhtaampaa onnea.”
– Susanne Salmi
”1) Jotkut kotibileiden tapaiset teininä, katseltiin Princen Get Off -videota. Kerroin, että jos jotakin miestä panisin, niin se ois Prince. Teinityttöjen ilmeet olivat hämmentyneet.
2) Lapin reissut, kun kuunneltiin aina aamusta pitäen Princen/Symbolin P Controllia. Silloin ei ollut koskaan krapula tai siltä ainakin tuntuu nyt.
Good mornin’ ladies and gentlemen
Boys and motherfuckin’ girls
This is your captain with no name speakin’
And I’m here 2 rock your world
3) Armeijassa Rovaniemellä, ihan rikki. Menin sotkun kirjastoon kuuntelemaan hiljattain ilmestynyttä, vähemmälle huomiolle jäänyttä Princen/Symbolin Chaos and Disorder -levyä. Kun nimibiisi lävähti soimaan, niin johan tuli perkele energiaa.
Voin oikeasti sanoa, että rakastin Princen hymyä ja sen koko saatanan asennetta. Mies, mysteeri, nero, superkarismaattinen motherfucker. Menköön hän rauhassa tähtiin.”
–Toni Keränen
”Prince on myytti. Nappasi hän käteensä minkä tahansa työkalun, lopputulos oli haluttava. Tapasi hän kenet tahansa, seurauksena oli loppuelämän mukana kulkeva tarina – ja näitä sosiaalinen media on luonnollisesti pullollaan.
Omaa Prince-suhdettani miettiessä ajatus palaa vuoteen 1991, jolloin ala-asteen luokkatoverini vei valikoidun kaveriporukan salamyhkäisesti nurkan taa, jotta ilkesi demonstroida edellisiltana näkemänsä musiikkivideon tanssiliikkeitä.
Se video oli Cream. Ne tanssiliikkeet tulivat pian tutuiksi myös aikuisviihteestä. Ja sitä kokonaisvaltainen taideteos nimeltä Prince edustaa minulle edelleen: seksiä. Häpeilemätöntä ja primitiivisen puhdasta mielihyvää.
Hänen taiteensa on tuonut maailmaan loputtomasti euforisia kohtaamisia, hikisiä vartaloita ja viikon kuluttua kutisevia genitaaleja. Tämä asia tuskin tulee muuttumaan purppuranvärisen esiripun heilahdettua.”
Jukka Hätinen
”Kuulun ikäluokkaan, jolle Prince on aina ollut yksi popin suurimmista – jollei se suurin. Princen hitit tulivat tutuiksi jo ala-asteiässä 80-luvulla (ja joitain niistä, kuten Batdancea, I Could Never Take the Place of Your Mania ja Purple Rainia rakastin ”salaa”, vaikka halusin esittää kovaa rokkijäbää), mutta todellinen Prince-heräämiseni tapahtui vasta noin parikymppisenä. Sukelsin melko syvälle, mutta fanitukseni on silti keskittynyt aina Princen ”kultakauteen” (noin 1978–1991), jonka ulkopuolelta tunnen hänen tuotantoaan lähinnä single-pohjalta (jonain päivänä vielä pyydän Mikko Meriläiseltä esitelmän siitä, mitä kaikkea olen missannut). 1990- ja 2000-luvuilla Prince-faniutta on koeteltu monin tavoin, mutta lopulta olen ymmärtänyt tämän kaiken kuuluvan vain siihen käsikirjoitukseen, millä Prince rikkoi poptähteyden odotettuja kaavoja.
Mutta niin upeita kuin Princen levyt ovatkin, Princessä on aina ollut jopa musiikkiakin kiehtovampaa se mystisyys, joka häntä ympäröi. Sellainen mystisyys, mikä tuntuu lähes useimmilta (etenkin tämän päivän) poptähdiltä puuttuvan, mutta mistä pop saa elinvoimansa. Olen liioittelematta viettänyt päiväkausia miettien, millaista olisi olla Prince. Millaista hänen elämänsä on, mitä hän ajattelee, miltä hänen kodissaan näyttää. Millaista olisi tuntea hänet? Näitä asioita ei ole hänestä koskaan tarjottu tarjottimella, enkä ole myöskään halunnut pilata mysteeriä ottamalla liikaa selvää Princen yksityiselämästä. Olen halunnut pitää hänet sellaisena outona, upeana ja tavoittelemattomana jumalhahmona, jollaisena Prince varmasti useimmille faneillensa näyttäytyy. Näin Princen omin silmin 21. heinäkuuta vuonna 2011, jolloin viimein uskoin hänen olevan oikea ihminen, mutta sekään ei rikkonut mysteeriä.
Moni tuntui ajatelleen David Bowien kuoltua, että on vaikea uskoa hänen kuolleen, koska on vaikea kuvitella hänen edes eläneen – siis siinä mielessä kuin me muut maan tallaajat elämme. Tunnen itse samaa Princen suhteen. Princen twiittaus (miten Prince voi edes olla sosiaalisessa mediassa ja miksi?) viikko sitten kuului ”I am #transformed”, ja se kiteyttää ajatukseni hänen kuolemastaan. Miten joku kuolematon voi edes kuolla?
En tiedä. Mutta sen tiedän että tänään jalassa on violetit lenkkarit ja Prince-vinyylit pysyvät levylautasella.”
– Teemu Fiilin
