Helsinkiläinen pop punkia ja alternative rockia esittävä MTVkid on julkaissut tänään uuden singlen, joka kantaa nimeä Dying Fast. Kyseinen kappale on bändin viimeinen maistiainen tulevalta debyyttialbumilta, joka julkaistaan 25. huhtikuuta.
”Sanoituksiltaan Dying Fast käsittelee katumusta ja nostalgiaa sekä tunnetta siitä, kun haluaa jotain mikä on aivan nenän edessä, mutta silti juuri ja juuri tavoittamattomissa. Kappale vaihtelee melankolisten ja rauhallisten säkeistöjen sekä raakojen ja räjähtävien kertosäkeiden välillä, vieden kuulijan matkalle halun ristiriitoihin ja kamppailuun sen kanssa, keitä haluamme olla”, yhtye kertoo.
MTVkid on vuonna 2023 perustettu helsinkiläinen alt ja pop-rock bändi. Bändin muodostavat Sebastian Gregg – yhdysvaltalaissyntyinen suomalaisjuurinen laulaja, joka päätti muuttaa Suomeen aloittaakseen artistiuran – sekä kitaristi Leo Krechmer ja rumpali Kristian Jokilahti.