Kikin kypsä ääni läpäisee debyyttilevyn, joka pohjautuu intuitioon

Ensimmäisen singlensä nimeltä 666 kaksi vuotta sitten julkaissut Kiki päätti jo teininä, että hänestä tulee poptähti.

29.10.2023

Debyyttisinglensä syksyllä 2021 julkaisseen Kikin debyyttialbumi Intuitio ilmestyi perjantaina. Tuplaplatinaa striimanneen 666:n jälkeen artisti julkaisi vielä neljä singleä – viime keväänä ilmestyneestä Sido mut -kappaleesta kirjoitimme täällä.

Alusta asti herkkyyttä vahvuutenaan korostaneen Kikin debyyttilevyn on tuottanut Leo Jupiter, ja sen julkaisi Kaiku.

Tiivis puolen tunnin ja kymmenen kappaleen albumikokonaisuus on kuin kupolin muotoinen ilmentymä siitä, miten ihminen suhteidensa myötä kasvaa omiin rajoihinsa. Kupolia kääntelemällä esillä on vuorollaan omanlaisensa ääripää, mutta ne eivät sulje toisiaan pois, vaan muodostavat yhtenäisesti kaartuvan rakennelman. Kappaleissa painotetaan itsenäisyyden ja vahvan omanarvontunnon keskeistä merkitystä, mutta käydään myös myrkyllisten suhteiden raunioilla, tai nautiskellaan hukuttavan hyvältä tuntuvasta rakkaudesta.

Kupolin keskiössä on intuitio, toisin sanoen oma ääni, joka voi olla kaikkea heikosta hiilloksesta sokaisevan kirkkaaseen roihuun. Kiki ei piilottele näistä mitään, vaan kertoo itsevarmuutensa ja pystyvyytensä lisäksi niistä hetkistä, jolloin intuition sivuuttaminen on johtanut myrkyttyneeseen mieleen.

Debyyttialbumin julkaisijaksi Kikillä on huomattavan kypsä ja karismaattinen ääni, jota muovaa kappaleiden aiheista riippuen äänen läpi peilautuvat tunteet. Albumin riisutuimmalla Miten sä sen teet -kappaleella Kiki esimerkiksi paljastaa haavoittuvuutensa ja tarvitsevuutensa äänellä, joka on monta astetta korkeampi kuin vaikkapa kesyttömässä yksinäisille susille omistetussa Rodeossa.

Kikin äänen värit vaikuttavat merkittävästi kappaleiden tuntuun etenkin leikkisissä seksuaalisuudesta iloitsevissa biiseissä. Niissä tutkitaan teemaa sekä kujeilevalla riehakkuudella, kuten Senyan kanssa Sokerii-biisissä, että salaperäisellä eroottisuudella, kuten levyn sulkevassa kiehtovasti kuplivassa Sido mut -kappaleessa.

Kyse ei kuitenkaan tietenkään ole siitä, että mainitut kappaleet keskittyisivät mustavalkoisesti pelkkään seksiin. ”Sido mun kädet, vaik tekis vähän kipeää / sido mun silmät, sun kaa en pelkää pimeää” voi viitata yhtä paljon makuuhuoneeseen kuin koko suhdetta pohjustavaan luottamukseen, valintaan pysyä jonkun vierellä vaikka tunteiden kiihkeys välillä repisikin sisältä kahtia, sekä valintaan heittäytyä, vaikka menneisyyden kokemusten rakentama suojamuuri olisi yhä pystyssä. Kuten albumin jokaisessa biisissä, kertomukset ja oivallukset limittyvät toisiinsa piirtäen ääriviivaa sille alussa mainitulle saumattomalle kupolille.

Kuva: Vilma Töyräs

Myöskään myrkyllisiä suhteita ja toksisia exiä käsittelevissä kappaleissa kyse ei ole pelkästä vihasta, vaikka biisien tulinen energia voisi antaa ymmärtää niin. Ennen sua -kappale esimerkiksi kertoo isompaa tarinaa siitä, miten ne tyypit, jotka rikkovat muiden rajoja, voisi typistää pelkiksi yksiulotteisiksi kusipäiksi. Todellisuudessa tapahtumat ovat kuitenkin rikkovista olosuhteista huolimatta myötävaikuttaneet siihen, että itse on saanut rajansa rakennettua entistä kestävämmiksi ja tarkemmiksi.

Sitä ei kuitenkaan voi kiistää, että nämä entisille murusille omistetut suorasanaiset biisit sisältävät tyydyttävän suoraviivaista keskisormi-pystyssä-energiaa. Se lienee helppo valjastaa osaksi monenlaisia irtipäästämisen prosesseja.

Mutta jos siirrytään hetkeksi pois tarinallisuudesta musiikilliselle tasolle, silloin kappaleet tuntuvat nimenomaan yksittäisiltä kohtauksilta. Tuotanto ja toteutus ovat paikoin jopa teatraalisia, ja jokainen biisi toimii ikään kuin omana tanssittavana ohjelmanumeronaan. Dramaattiset elkeet istuvat pesunkestävän pop-albumin kontekstiin oivallisesti, ja kappaleet voi melkeinpä sielunsa silmin nähdä muuntautumassa näyttäviksi keikkavedoiksi isolla lavalla.

”Pohjatyö tälle albumille on alkanut jo teininä, kun päätin, että musta tulee popstara”, Kiki kertoo albumin tiedotteessa. ”Meillä kotona on kuunneltu aina tosi laidasta laitaan musiikkia. Olohuoneesta saattoi kuulua Pink FloydiaScorppareita ja Eric Claptonia, veljen huoneesta Eminemiä ja Dr. Dre:tä ja mä kuuntelin AerosmithiäChristina Aguileraa sekä Justin Timberlakea. Tietyt mieltymykset, vaikutukset ja inspiraatio on lähtöisin jo sieltä lapsuudesta asti ja sitten, kun elämä tapahtuu, on tullut iso tarve kirjoittaa niistä monista tunteista eri elämän hetkissä ja tehdä niistä lauluja.”

Senyan lisäksi albumilla vierailevat F ja Bess Jos sul ei oo mua -biisissä. Kappaleessa käsitellään kriittisesti ulkokuoreen perustuvaa arvottamista ja statusta, ja ilmaistaan asia samaan kiertelemättömän autenttiseen tyyliin kuin mielipiteet albumilla muutenkin.

”Inspiraatio tähän biisiin lähti yhdestä illasta, kun pitkästä aikaa päätin lähteä ulos juhlimaan ja sen mestan energia oli kaikkea muuta kuin mitä mä mun elämään tarvitsen ja haluan”, Kiki sanoo. ”Tuntui, että siellä jengi arvosti enemmän sitä, mitä on sun päällä, kuin mitä on sun sydämessä, eikä se sovi mun arvomaailmaan.”

Kuuntele Intuitio alta.