Toki, Beastie-fanitukseni on 2000-luvun myötä rauhoittunut, samaa tahtia kuin yhtyeen levytykset ovat harventuneet. Mutta silti – ja juuri sen vuoksi – Beastie Boysin uusi single tai albumi oli aina ilmestyessään Tapaus isolla T:llä.
Myös viimevuotinen, MCA:n viimeiseksi jäänyt Beastie Boys -albumi The Hot Sauce Committee Part 2. oli paitsi hieno osoitus yhtyeen elinvoimasta Yauchin syövän keskellä, myös merkki siitä ettei bändin luomisvoima ollut oikeastaan merkittävästi kadonnut kolmenkymmenen vuoden uran aikana. Annoin levylle viisi tähteä Rytmin arviossa, mutta siinä saattoi olla yksi liian vähän.
Mitä Adam Yauch opetti meille? Ainakin sen, ettei kannata kasvaa vanhaksi, ei ainakaan liian. Tällä en tarkoita, että kaljatölkkien viskominen yleisöön olisi siistiä vielä nelikymppisenä, siitä ei ole kysymys. Ilkikurinen asenne voi näkyä muillakin tavoilla, eikä se sulje pois tärkeiden asioiden ajamista siinä sivussa.
Harmaa tukka tai syöpä ei tee kenestäkään vanhaa, tylsiin valintoihin lankeaminen tekee. Yauchin ääni oli viime vuosien keikoilla ehkä jo hieman heikkona ja habitus väsynyt, mutta riimit tulivat loppuun asti kuin tykin suusta. You can’t, you won’t and you don’t stop – melko sananmukaisesti.
Beastie Boys osoitti, että aina kannattaa ja pitää tehdä mitä itse huvittaa, oli sitten kyse siitä, että samplaa sataa eri biisiä levylleen tai pukee musiikkivideoillaan tekoviikset ja peruukit ja leikkii huonon poliisisarjan sankareita. Sen urakehitys ei koskaan noudattanut mitään järjen lakeja. Se oli tyhmä ja rohkea, ja teki kaiken ensimmäisenä. Jotta muut voisivat kopioida perässä.
Kiitos MCA näistä 26 vuodesta yhdessä, hauskaa oli. Seuraavatkin menevät takuulla rattoisasti, onhan meillä nämä kahdeksan levyä.
Ja tämä Tukholman kutsuvieraskeikalla 2004 kuvattu video, jolla verestän muistoja:
