Jyväskylässä 90-luvun lopussa perustettu Urbaanilegenda julkaisi muutama päivä ennen joulua kolme kappaletta, jotka eivät mitään kaikista köykäisintä pureskeltavaa ole. Biisit ilmestyivät numerologisesti mielenkiintoisena 21/12/21 -päivänä, minkä voi Urbaanilegendan perustamispäivän huomioon ottaen nähdä juhlistuksena yhtyeen syntymäpäivälle. Kolmihenkisen porukan muodostavat Jonne Mikael, Soul Valpio sekä Joniveli, joka vastaa juuri julkaistujen biisien tuotannosta.
Yhtye määrittelee kappaleet keskenään hyvin erilaisiksi, mikä monessa mielessä päteekin. Taivaan rajat upottaa filosofisen ja syväluotaavan otteensa kautta universumin taianomaisen hämäriin syvennyksiin, kun taas Päivä pulkassa, ilta stiigalla tarjoaa keveämpää ja sanoilla huolettomammin hassuttelevaa näkökulmaa elämän monia vaihtoehtoisia kulmia sisältäviin horisontteihin.
Seinä taas on kolmesta kappaleesta poliittisin ja siinä mielessä vaikuttavin, että sen kautta päästään yhteiskuntamme hyvinvointiin vaikuttavien raskaiden mutta sitäkin oleellisempien kysymysten äärelle. Biisissä vierailee spoken word -artisti T. Nykypost, joka tuo jo valmiiksi kiihkeään kokonaisuuteen paloa, joka assosioituu muun muassa muutaman vuosikymmenen takaiseen punk-skeneen ja sen painoarvoon yhteiskunnallisissa muutoksissa. Seinä kasvaakin pelkkää musiikillista viitekehystään tärkeämmäksi biisiksi juuri siksi, että se ottaa niin selkeästi kantaa vastakkainasettelujen vaarallisuuteen, turruttavan tehoyhteiskunnan uhkaaviin puoliin sekä vihamielisen keskustelukulttuurin riskeihin.
Nämä kappalekolminaisuuden eri osat eivät kuitenkaan ole toisistaan niin erillään kuin päällisin puolin voisi kuvitella. Yhdessä ne nimittäin rakentavat usein niin kovin arvoituksellisen sattumanvaraiselta vaikuttavasta ihmiselämästä tarkkapiirteisempää kokonaisuutta, jota voisi kaoottisuuden sijaan määrittää omat arvovalinnat, näkökulmanvaihdokset sekä eettisesti oikeat päätökset (tai ainakin pyrkimys sellaisia kohti). Biiseistä kuultaa läpi ponnistus kohti oikeudenmukaisuutta ja jonkinlaista universaalia armollisuutta, joita ei ilman tietoisia hyvinvointiin tähtääviä ratkaisuja ja niitä edeltäneitä moniulotteisia pohdintoja voida saavuttaa.
Kun nyt kuitenkin musiikin parissa ollaan, ei lopputulos välttämättä muutu mielekkääksi kuunneltavaksi pelkän hyväntahtoisen motiivin ansiosta. Urbaanilegenda ei kuitenkaan turhaan ole ollut peleissä päälle kahtakymmentä vuotta, vaan kolmikon saumattoman tuntuisesti soljuva yhteistyö tarjoaa tarttumapintaa enemmän kuin useammallakaan kuuntelukerralla ehtii sisäistää. Nyt on kyse musiikista, joka tuntuu kuunnellessa syvenevän läpi auki laskostuvien kerroksien kohti keskipistettä, joka tarjoaa joka kerta sinne päästessä uusia oivalluksia ja kiintoisia yksityiskohtia.
Kolmikon musiikkia värittää tässä vaiheessa myös viisaus, jota pelkästään elämänkokemus voi tuoda. Siihen olennaisesti vaikuttava seikka on vivahde, jonka voisi nimetä huumoriksi tai sydämellisyydeksi, joka parhaimmillaan (tai ehkä pahimmillaan, riippuu kuinka asiaa katsoo) alkaa kuohua esiin vasta kun on kohdannut oman osuutensa elämän kipeistä ja karuista käänteistä. Kun on menettänyt tarpeeksi, ja ehkä myös saanut tarpeeksi, ei enää ole mitään mieltä ottaa itseään tai todellisuuttaan kovin vakavasti, mikä taas mahdollistaa ennakkoluulottomamman tavan luoda ja olla läsnä.
Toisaalta tätä rosoisia kulmia pyöristävää suopeutta tasapainottaa se, josta ei missään nimessä jousteta, ja joka jääkin jonkinlaisena voimakkaana tunnelmana väreilemään biisien jäljiltä. Ihan varmaksi en voi sanoa, mitä se jokin on, sillä se on enemmänkin määritelmien ulottumattomissa oleva häivähdys kuin mikään selkeä sana tai asia. Jos kuitenkin miettii kappaleita yhteen sitovaa ydinpistettä, kyllä se jonnekin rakkauden ja valon laitamille asettuu.
Kuuntele kappaleet alta.