Technicolour tekee paluun keikkalavoille ja julkaisee uutta musiikkia vielä ennen kesää. Muun muassa hiteistään Fireflies, All My Life ja Teach Me Love tunnettu yhtye jäi tauolle vuonna 2007.
Lue myös: Leningrad Cowboys tekee paluun: ”Puna-armeijan kuoro on nyt saanut jäädä”
Technicolourin paluukokoonpanossa nähdään laulaja ja perustaja Jimi Pääkallon lisäksi alkuperäisjäsenet Gary Keskinen ja Toni Hintikka, ensimmäisellä levyllä ja kiertueella mukana ollut Aki Räty sekä uutena vahvistuksena Sami Osala.
Jimi Pääkallo kertoo paluusta seuraavaa:
”Jäbät ehdotti jo vuonna 2020, että olisi kiva lähteä taas keikoille, mutta silloin tuntui, ettei tähdet vielä olleet oikeassa asennossa tätä varten. Kesällä 2023 kävin katsomassa pari Springsteenin keikkaa Amsterdamissa, ja musta tuntui, että tää kaveri teki mulle sydänkirurgiaa suoraan lavalta. Tuli fiilis, että haluaisi taas kokea ja jakaa livemusan tuomaa euforiaa ja yhteisöllisyyden tunnetta. Meillä on kesäksi tulossa kunnon rokkishow, ja näin taitavalla porukalla pystytään vetämään yllättäviäkin kortteja hihasta. En malta odottaa, että päästään taas antamaan kaikkemme lavalla.”
Technicolour perustettiin Helsingissä vuonna 2001. Yhtyeen musiikki yhdistelee melodista poprockia ja stadionrock-vaikutteita. Technicolour on julkaissut kolme albumia: Way Out (2003), Only Shadows Dance (2005) ja People (2006).