Jarkko Martikainen juhlistaa 20-vuotista soolouraansa juhlakonsertein – luvassa 13 keikkaa ympäri Suomen

Martikainen juhlii uraansa.

08.10.2024

Laulaja-lauluntekijä Jarkko Martikainen juhlistaa 20-vuotista soolouraansa juhlakonsertein alkuvuodesta 2025. Mierolaisuudesta itse tehtyyn elämään -nimeä kantava kiertue kattaa yhteensä 11 paikkakuntaa ympäri Suomen. Martikainen esiintyy kiertueella yhdessä pitkäaikaisimman soittotoverin, kosketinsoittaja Petri Tiaisen kanssa.

Martikainen kertoo kiertueesta seuraavaa:

”On kulunut jo hieman yli kaksi vuosikymmentä ensimmäisen oman levyni Mierolaisen (2004) julkaisusta. Soololevyiksi kutsuttuja pitkäsoittoja on kaikkineen ehtinyt kertyä yhdeksän. Siksi onkin juhlan paikka, ja monistamme juhlan useammalle paikkakunnalle kiertueen muodossa. ”Me” tarkoittaa lisäkseni pitkäaikaisinta soittotoveriani, kosketisoitintaiteilija Petri Tiaista. Hän tuli YUP:n jäseneksi syksyllä 1994, joten kiertue edustaa myös reilun 30 vuoden yhteistyötä välillämme”, artisti kertoo ja jatkaa:

”Pyrkimyksenä on voimistaa soittaen ja laulaen niitä juurisyitä, jotka ovat olleet kulloisenkin laulun synnyn taustalla. Se kysyy kosolti pohjatöitä, mutta palkitsee ja luo merkityksellisyyden tunteita. Uskon illoista muotoutuvan hyvin erikoisia, tärkeitä myös. Niistä syistä ennakoin vuoden 2025 helmi- ja maaliskuun iltoja jo nyt, toivottamalla tervemenoa meille ja tervetuloa teille.”

Juhlakonsertit tulevat sisältämään soololevyjen materiaalin lisäksi tuoreita, vielä levyttämättömiä lauluja sekä otantoja YUP-vuosilta. Kiertueen liput tulevat myyntiin perjantaina 11.10. klo 10.00.

Keikkapaikat alta.

*

Mierolaisuudesta itse tehtyyn elämään – 20-vuotisjuhlakiertue

6.2. Oulu, RioLive
7.2. Jyväskylä, Paviljonki
8.2. Kuopio, Maxim
13.2. Tuusula, Krapin paja
14.2. Kouvola, Simelius-sali
15.2. Helsinki, Malmitalo
21.2. Riihimäki, Riihimäen Teatteri
22.2. Porvoo, Kulttuuritalo Grand
28.2. Tampere, Tampere-talo
1.3. Turku, Linnateatteri
7.3. Lahti, Finlandia-klubi
8.3. Vaasa, Ritz
11.3. Helsinki, Aleksanterin teatteri