Viime vuonna Lähden-kappaleellaan debytoinut pop-tulokas Idaliia eli Ida-Maria Tunturipuro on julkaissut kolmannen singlensä, joka kantaa nimeä Muuri.
Kyseessä on tunteikas voimalaulu, joka käsittelee omien rajojen asettamista väkivallan uhrin näkökulmasta. Kappaleen teemat kumpuavat Idaliian omista kokemuksista ja artisti kirjoittikin biisin alkujaan itselleen. Single on myös jälleen yksi askel lähemmäs kohti horisontissa siintävää, kevään aikana ilmestyvää ep-debyyttiä.
Idaliia on kertonut kappaleesta ja sen sanomasta seuraavin sanoin:
”Muuri on vahvan maailman luova voimalaulu, joka tuo esiin satutetun ihmisen näkökulman ja omien rajojen asettamisen. Kappale kuvaa matkaa kohti selviytymistä – kuinka ihminen uskaltaa jälleen olla oma itsensä ja määrittää, miten häntä kohdellaan. Lopun toistuva lause ’sanon ei koskaan enää’ toimii voimauttavana ja rohkaisevana viestinä siihen, kuinka kaikesta voi selvitä ja vaikeistakin tilanteista voi nousta vahvempana kuin koskaan.”
Julkaisulle saatiin myös oma musiikkivideonsa, joka on katsottavissa oheisen biisilinkin alta.