Kitaristi Lari Basilio saapuu marraskuussa ensimmäistä kertaa Suomeen esiintyen Espoossa, Tampereella sekä Äänekoskella.
Basilio on pitkäjänteisellä työllään nostanut itsensä instrumentaalirockin kiinnostavimpien kitaristien joukkoon. Esimerkiksi Guitar World –lehti on hehkutellut Laria yhdeksi tämän päivän tyylikkäimmistä kitaravirtuooseista. Vuonna 2012 julkaistun debyytin jälkeen Basilio on julkaissut kolme sooloalbumia, The Sound of My Room, Far More sekä Your Love.
Lue myös: 24 vuoden odotus ohi – newyorkilaisyhtye saapuu jälleen Suomeen
Lue myös: Heikki Silvennoisen kunniaksi muistokonsertti Tampereelle
Lue myös: Legendaariset Hurriganes-kitaristit mukana uudella albumilla – myös mittava kiertue tulossa
Viimeisimmillä albumeillaan hän on työskennellyt musiikkialan suurnimien kuten Vinnie Colaiutan, Leland Sklarin, Nathan Eastin, Greg Phillinganesin sekä Joe Satrianin kanssa. Basilion viidennen pitkäsoiton äänitykset ovat valmiit ja Lari palaa Eurooppaan toukokuussa julkistavan albuminsa tiimoilta.
Keikkapaikat biisilinkin alta.
Lari Basilio Suomen-kiertue 2025:
1.11.2025 Espoo, Louhisali
2.11.2025 Äänekoski, Kulttuurikeskus Painotalo (Äänekosken liput myyntiin viikolla 9)
3.11.2025 Tampere, G Livelab