“Halusin kokeilla kaikkea mahdollista” – Vilma Jään uusi kappale aloittaa matkan kohti toista albumia

Vilma Jäältä saatiin uutta musiikkia.

21.02.2025

Popmaailmaa ja karjalaisia perinteitä omintakeisesti yhdistelevä Vilma Jää on julkaissut uuden singlen.

Vihaa ja sen oikeutusta käsittelevä, Lördag-levymerkin kautta ilmestynyt Huutaa ottaa samalla ensiaskeleet kohti artistin toista albumia. Kyseessä on tarttuva etnopopkappale, joka Vilma Jäälle ominaiseen tapaan kätkee modernina säihkyvän pinnan alle vanhaa kansanperinnettä ja terävää asiaa. Singlellä Vilma Jäällä oli ajatus osallistua myös Uuden Musiikin Kilpailuun, mikä saattaa ilmetä myös biisin tyylistä:

“Kun aloin suunnitella toista albumiani, halusin kokeilla kaikkea mahdollista joten määräsin itselleni sävellys- ja sanoitusharjoituksia. Mielessä pyöri myös osallistuminen Uuden Musiikin Kilpailuun, mistä tuli ajatus tehdä kunnon bängeri”, Vilma Jää muistelee ja kuvailee myös kappaleen tekstiä seuraavin sanoin:

“Jos minä raivostun, niin en ole hysteerinen hullu enkä myöskään suloinen tai viehättävä. Naisen vihaa ei pidä vähätellä tai sille naureskella.”

Kuuntele uusi kappale alta.