Rumban juttusarjassa nostetaan esiin nousevia ja potentiaalisia nimiä. Jutussa käydään läpi paitsi artistin suhtautumista musiikkiin, myös sitä miten artistin polulle ylipäätään päädyttiin. Edellisessä osassa haastateltavana oli Kiki – löydät sen täältä.
Tänään Rumban kysymyksiin vastailee Jambo, joka on jo jonkin aikaa ollut kovassa nosteessa. Booan ja Sonyn kautta musiikkinsa julkaisevalta artistilta ilmestyi viime kesänä Uus luukku -niminen ep, mutta koska sen parhaat biisit jäivät tuolloin julkaisematta, nyt ilmestyy ep:n deluxe-versio, joka on muuten ensimmäinen laatuaan Suomessa. Uus luukku (deluxe) on vastaisku kaamosmasennukselle, ja se sisältää kaksi uutta biisiä. Toinen näistä on nimeltään Uuu, ja siinä on mukana Pihlaja, joka onkin samalla ensimmäinen Jambon julkaisuilla vieraileva artisti.

Mikä soi napeissa just nyt?
”Nick Hakimin Miss Chew. Nick Hakimin Green Twins -levy on mun korvaani yksi maailman siisteimmistä levyistä. Se toimii kevyeen syksydiippeilyyn ja oman elämän heijasteluun.”
Mist sä tuut?
”Tulen Iittoisista, kirjoitan lauluja, ja olen valitsemallani reitillä Suomen top 1 -artistiksi.”
Silloin tajusin, että haluan artistiksi.
”Joskus 2017 kun tajusin, että olen löytänyt niin hyvän lössin mun ympärille, että se on oikeasti mahdollista. Kiitos Petro Pyysalo, Kauri Ruohonen, Oskari Upmeier ja Veeti Ossi. Sitten kun sen tietää niin sen tietää. En ajatellut tai varmaan vieläkään ajattele oikein mitään muuta kuin sitä, että miten vien tämän jutun isoimmalle mahdolliselle tasolle.”
Musiikillinen esikuvasi?
”Mac Miller on ja tulee aina olemaan. Mutta haluan tällä kertaa sanoa sen, joka sai mut uskomaan, että suomeksi voi tehdä hyvää räppiä: Gettomasa. Kiitos paljon. Masan & Ruubenin Vellamo LP -levyn biisit saivat mut tajuamaan, että tätä voi oikeasti tehdä leijasti. Samalla se sai mut ymmärtämään, että mun on turha yrittää kilpailla räppi-barsseilla Masaa vastaan. Osittain kai Gettomasan ylivoimaisuus räppärinä pakotti mut, ex-aitopään, löytämään tämän mun oman, vähän melodisemman, popimman ja leikkisämmän soundini. Venaan kuin kuuta nousevaa, että milloin tehdään kimpassa biisi.”

Kuva: Veeti Ossi
Supervoimasi?
”Vähä tylsä juttu kai, mutta se, että mä olen ylpeästi meitsi. Ei ole toista meikäläistä. Jos jotain muuta, niin omaan kuulemma tosi tarttuvan energian. Sehän nyt esiintyjän, viihdyttäjän ja artistin roolissa on iso plussa!”
Jos nyt kuulisit musiikkiasi ensimmäistä kertaa, niin mihin siinä rakastuisit?
”Se on tuotannoista ja teksteistä saakka loppuun mietittyä. Jutut eivät vuoda mistään, ja joissain biiseissä voi löytää vielä kymmenennelläkin kuuntelulla jotain, mitä ei ole kuullut tai hoksannut ennen.”
Jambo?
”Jambolle aihe on muusa. Voin kirjottaa mistä vain aiheesta, kunhan mulla vain on se aihe. Mulle tärkeää on ajattomuus. Yritän tavallaan aina tehdä klassikkoteoksen silloin kun teen. Siksi funtsin niitä juttuja tosi paljon. Henkilökohtaisesti mulle tärkeintä on itseilmaisu, mutta myös se, että jengi voi samaistua musiikkiini. Käytän ja olen käyttänyt paljon aikaa elämän merkityksen miettimiseen, ja sitä kautta mulle on todella merkityksellistä se, että ihmiset saavat musta jotain irti. Käsitelkööt sitten tunteita, traumoja tai tappakoot vain aikaa, mutta se on tärkeää, että olen hyödyksi kanssaeläjille.”
Kuuntele Uus luukku (deluxe) -ep alta!