Eagles of Death Metal -bändin keulakuva Jesse Hughes pyysi lauantaina Instagramissa anteeksi hyökkäystään Yhdysvaltojen aseväkivaltaa protestoivia nuoria kohtaan. Hughesin nyt jo poistettu viestiketju oli kovasanainen avautuminen, joka aiheutti sekä julkisen kritiikkiryöpyn että myös miehen omien ystävien arvostelua – kuten esimerkiksi surullisen viestin Mark Laneganilta Twitterissä.
Nyt julkaistussa videossa Hughes pyytää anteeksi sanojaan:
”Vähän aikaa sitten kirjoitin Instagramissa juttuja, joista ei välittynyt se, mitä todella tunnen monista asioista. Mitä yritin sanoa oli kommentoida maamme nuorien kauniin kampanjan kaappausta ja hyväksikäyttöä kumman tahansa puolen toimesta, mutta se välittyi ilkeänä ja henkilökohtaisena hyökkäyksenä ja loukkauksena nuoria itseään vastaan.”
”Haluan tehdä selväksi, etten koskaan halunnut tapahtuvan näin. En yrittänyt kyseenalaistaa Amerikan nuoria ja tätä kaunista asiaa, jonka he ovat aikaansaaneet. Olen aidosti pahoillani, en halunnut loukata ketään enkä aiheuttaa vahinkoa.”
“Koska olen joutunut näkemään ammuttuja ystäviä omien silmieni edessä ja rakastamieni ihmisten kuolevan, minun olisi pitänyt pystyä hoitamaan tämä paljon kypsemmin ja vastuullisemmin. En tehnyt sitä ja mokasin. Toivon, että voitte antaa minulle anteeksi, mutta pyydän teitä uskomaan etten tarkoittanut sitä, miltä tekemiseni näytti tarkoittavan.”