Apulanta-yhtyeen vuonna 2022 aloittama Minusta kasvaa puu -hanke saa jatkoa.
Viime vuonna historian ensimmäinen Apulanta-metsä istutettiin yhtyeen fanien ja bändin voimin Heinolaan. Tänä vuonna vuorossa on Rantasalmi. Apulanta-metsä numero 2 istutetaan Rantasalmelle lauantaina 18. toukokuuta yhteistyössä Rantasalmen kunnan, Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon ja istutusputkia valmistavan Veme Oy:n kanssa. Hanketta tukemassa myös monet muut kumppanit sekä paikalliset yritykset.
”Minusta kasvaa puu on itselleni sydämen hanke ja hyvä esimerkki siitä, mitä hienoa voimme tehdä bändinä myös musiikin ulkopuolella. Hanke sai alkunsa taannoisesta olympiastadionin keikastamme, jonka myötä tuhannet ihmiset istuttivat puita ympäri Suomen”, yhtyeen rumpali Sipe Santapukki kertoo hankkeesta ja jatkaa:
”Sittemmin istutimme faniporukan kanssa Apulanta-metsän Heinolaan ja nyt pääsemme tekemään saman Rantasalmella. Kaikista hienointa tässä on yhteisöllisyyden kokemus, josta jää kaunis jälki sekä meille, että myös tuleville sukupolville. Haluan lausua jo etukäteen kiitoksen sanan sille porukalle, joka tulee Rantasalmelle viettämään talkoopäivää meidän kanssamme. Pienet jutut kasvavat suuriksi kun riittävän moni on mukana.”
Istutuspäivään on haettu Apulannan faneja mukaan talkoisiin sosiaalisen median kautta ja fanien panos ja osallistuminen on ensiarvoisen tärkeää ja upea esimerkki yhteisöllisestä ja kestävästä toiminnasta. Metsän istuttaminen ei ainoastaan edistä luonnon monimuotoisuutta ja ilmaston hyvinvointia, vaan myös vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja kestävän tulevaisuuden rakentamista. Koivun valinta puulajiksi on erityisen merkityksellistä metsän monimuotoisuuden ja ilmastonmuutoksen kannalta:
”Koivu on Suomen yleisin lehtipuu, jota voidaan hyödyntää erittäin monipuolisesti niin teollisuuden raaka-aineena kuin energiakäytössäkin. Ja tuohan se vaihtelevuutta myös metsämaisemaan ollen kaunis kaikkina vuoden aikoina,” kertoo Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon johtaja Petri Pajunen.
Lisää hankkeesta voi lukea täältä.