Tammikuussa ilmestyi aivan uusi versiointi Disco-yhtyeen vuonna 2002 julkaistusta Levottomat tuulet -hitistä. Adi L Haslan ja Costeen toteuttama kappale osoitti, että Discon hitti toimii näin 20 vuotta julkaisunsa jälkeenkin, sillä uudelleenversiointi on ilmestymisestään lähtien pysytellyt Spotifyn top50 -listalla, kivuten parhaimmillaan sijalle 3.
Tänään kappaleeseen saatiin tunnelmallinen musiikkivideo, jossa Discon Aki Eronen ja Olli Halonen esiintyvät yhdessä Adi L Haslan ja Costeen kanssa. Akustisessa livevideossa Disco vastaa soittimista ja kertosäkeen lauluista, kun taas Adi L Hasla ja Costee keskittyvät eläytymään kappaleeseen laulun ja räpin kautta.
Disco on ollut alkuvuodesta aktiivinen tekemällä paluun musiikkikentälle helmikuussa ilmestyneellä Muualla palaa -singlellään. Costee taas julkaisi viikko sitten uusimman singlensä tulevalta kolmannelta albumiltaan, kun taas Adi L Haslaa on viimeksi kuultu Aloven viime viikolla julkaistulla Innafaze-ep:llä.
Katso Levottomat Tuulet -musiikkivideo alta.
