20-vuotiaana ammutun Pop Smoken levy julkaistiin postuumisti

Levyn tuottajana toimi 50 Cent.

03.07.2020

Pop Smoke, oikealta nimeltään Bashar Barakah Jackson ammuttiin ryöstön yhteydessä kuoliaaksi 19. helmikuuta. Hän oli tuolloin vasta 20-vuotias. Räppäri oli reipas viikko ennen kuolemaansa julkaissut Meet the Woo 2 -mixtapen, joka teki etenkin drill-soundista ammentavaa muusikkoa isommaksi nimeksi.

Nyt potentiaalisen räppärin debyyttialbumi Shoot for the Stars, Aim for the Moon on julkaistu postuumisti. Kappaleita levyllä on 19 ja mukana on lukuisia eri vierailijoita, kuten levyn tuottajana toiminut 50 Cent. 50 Cent oli Pop Smoken innoittaja ja häntä verrattiin legendaariseen new yorkilaiseen räppäriin esimerkiksi äänenkäyttönsä puolesta.

Vaikka Pop Smoken tuotannossa on havaittavissa paljon drill-rapin elementtejä, niin albumilla on paljon myös muita tyylejä, kuten pehmeää soul sample -soundia.

Ruisrock ehti kiinnittämään Pop Smoken osaksi tämän vuoden koronapandemian vuoksi peruttua artistikattaustaan.

Kuuntele alta näytteitä levystä, koko albumi löytyy suoratoistopalveluista.

YouTube video

YouTube video

YouTube video