Jytäkesä Go-Go
Lauantai 27.7.2024
Suvilahti, Helsinki
Perjantain Jytäkesä-osuuden löydät täältä.
The Valkyrians on Suomen The Valkyrians. Ska-retkue toimitti hyvää mieltä ja tanssijalkoja Jytälavalle tuttuun tyyliin, ja laulaja Angsterin samaan aikaan kömpelöt ja lukuisia kertoja lavalla kuullut välispiikit herättävät huvitusta niissä, jotka yhtyettä ensimmäistä kertaa kuulivat (heitäkin paikalla oli!). Väliin pohdinta: jos sammuu Alppipuistoon sattumanvaraisena kesäyönä, herääkö seuraavana päivänä siihen, että The Valkyrians soittaa vieressä? Kiitos, thank you, gracias, merci, grazie mille, danke, arigato.
Lauantaina päälavan avasi omalta osaltani Maustetytöt. Bändin kaurismäkiläinen sysimusta huumori, kappaleiden melankolia sekä yhtyeen jäsenten Kraftwerk-henkinen esiintyminen sopi festivaalien auringonpaisteeseen samalla tavoin kuin Lasten Hautausmaan setti edellisenä päivänä: kaikessa kontrastisuudessaan täydellisesti. Jälleen kerran: vain Suomessa voi tällainen totaalisen huumorintajuton ja samalla sysimustan hulvaton musiikki liikuttaa massoja niin, että festivaalialue täyttyy jo iltapäivästä. Tätä ennen toki Litku Klemetti oli tuonut paikalle jo hyvän ihmismäärän.
Jolly Jumpers ei liikoja keikkaile. Tästäkin syystä yhtyeen keikka oli monille aavikkorockin ja tunnelmoinnin ystäville viikonlopun odotetuimpia. Ja kyllähän se, herra jumala. Mukaan on saatu uutena soittajana Jukka Nousiainen ja ”uutena soittajana” Arimatti Jutila (joka on toki ollut bändissä mukana jo vuodesta 2004 lähtien). Lavalla riitti karismaa, tai erästä bändiä ensimmäistä kertaa kuullutta lainatakseni: bändissä on viisi muusikkoa, joiden kaikkien karisma riittäisi kannattelemaan settiä vaikka yksin. Uutta materiaalia kuultiin paljon (bändin tuleva levy Rural Slang on jo viimeistelyä vaille valmis: edellinen levy Fantom Zone ilmestyi vuonna 2008, joten jo oli aikakin!), ja keikkakokemuksen perusteilla tulossa on todellinen Tapaus.
Faneille täydellinen keikka, ja kun biisikirjokin laajeni hieman menevämpiin hitteihin keikan loppupuolella, myös seurassani ollut ”ei tää nyt oikeen lähe” -ankeuttaja vaihtoi mielipiteensä ”vittu tää on hyvään” etenkin setin päättäneen Catskills Crashin aikana. Ja Sycamore tuo yhä kyyneleen silmäkulmaan.
Laineen Kasperi esiintyi päälavalla Palavan Kaupungin kanssa. On ollut hämmentävää seurata artistin uraa sieltä Kaucas-ajoilta lähtien. Jos joku olisi sanonut 2000-luvun alun Kalliossa, että Laineen Kasperi esiintyy festivaalien päälavalla valtavan bändin kanssa ja puhelaulaa synkeän positiivisia tarinoitaan Heinähattu-baarista ja elämän eri puolista, niin olisin pyytänyt ennustajaa passaamaan sitä höpöheinää vasemmalle. Joskus elämä vie kuitenkin ihmisiä oikeaan suuntaan, ja Laineen Kasperi on ansainnut kaiken huomion. Suomiräpin älykköbändipiirit voivat Asan ja Laineen Kasperin syleilyssä hyvin.
Jjylli & Kuoppis – music of Kingston Wall oli selvästi viikonlopun odotetuin esiintyjä. Avausbiisin kajahtaessa ilmoilla ystäväni vieressä alkoi itkeä onnesta hysteerisesti – minkä tanssiltaan kykeni. Pienimuotoisesta, progea ja psykedeliaa aikoinaan esittäneestä triosta on muodostunut valtava kunnianosoitusyhtye Petri Wallille, jossa ei ole kyynisyyden häivääkään. Hipit ja rokkarit muodostivat tanssivan massan, ja aikoinaan bändiä eri osoitteissa kuunnelleet nykyiset pariskunnat uppoutuivat syleilyyn Shine on men aikana.
Kingston Wallin keikan aikana piti käydä toteamassa Suistamon Sähkön erinomaisuus. Tiivistämö-lavalle mahtui jonottamatta, mutta se oli Kingston Wallia katsoneiden ongelma. Yhtyeen turboahdettu elektroninen harmonikkacore on yhtä aikaa kitchiä, taidemusiikkia, euroviisuja, ja valtavat juhlat.
Kello 00:00 Kingston Wall astelee lavalta ja kiittää yleisöä. Valtava ihmismassa valuu käärmeen lailla Suvilahdesta katua ylös, osa kohti Kallion baareja, osa kotiinsa. Kaikki hymyilevät.
