Jytäkesä Go-Go
Perjantai, 26.7.2024
Suvilahti, Helsinki
Lauantain raportin voit lukea täältä.
Helsingin Suvilahdessa vietettävä Jytäkesä Go-Go -festivaali on noussut muutamassa vuodessa erääksi pääkaupunkiseudun sympaattisimmista festivaaleista. Rockiin, indieen, punkkiin ja räppiin keskittyvä festivaali on alakulttuurien sulatusuuni, jossa rokkarit, indiejäärät, punkkarit ja räppärit astelevat sulassa sovussa keskenään. Viikonlopun aikana ei mutrunaamoja näkynyt.
Jytäkesän esiintyjälistasta on turha yrittää etsiä valtavirran ja nuorison suosimia rap-artisteja. Perjantaina Jytälavalla nähtiin Asa Bäänd II, joka nostatti festarifiilistä mielipuolisen energisellä setillään. Kapellimestarina toimii itseoikeutetusti Asa, jonka energialla voisi ladata kokonaisen olympiastadionillisen verran Coldplay-fanien iPhoneja ja pitää heidän siiderinsä jääpalat ikikylminä.
Koko festareiden parhaasta keikasta vastasi illan Tiivistämö-keikat päättnyt Good Boys, joka oikeudenmukaisessa maailmassa lämmittelisi JVG:tä Olympiastadionilla. JVG:n ja Good Boysin välillä on pienempi ero kuin alkuun voisi edes ajatella tai kuvitella, sillä molempien musiikissa on kyse bileistä. Siinä missä JVG on uponnut entistä syvemmälle iskelmäräpin maailmaan, on Good Boys yhä Suomen Wu-Tang Clan, De La Soul ja A Tribe Called Quest yhdessä backpacker rap -paketissa. Good Boys soitti samaan aikaan päälavalla esiintyneen The Soundtrack of Our Livesin kanssa, ja illan sympaattisimmassa välispiikissä GB:n Young Oatly kiitteli yleisöä siitä, että se tuli paikalle katsomaan heitä eikä ”sitä ruotsalaista bändiä, mitä mun vanhemmat on katsomassa” (Arimatti Jutilaan palataan sitten lauantain keikkaraportissa).
Perinteisempääkin kitararockia tietenkin kuultiin. Lasten Hautausmaa korkkasi perjantain päälavan auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Lasten Hautausmaan musiikista voi löytää vaikutteita niin Mana Manasta, Viikatteesta kuin suomalaisesta itsemurhaiskelmästä, mutta välispiikit nostattavat hymyn huulille. Ei tällaista musiikkia tehdä missään muualla kuin Suomessa, ja hyvä niin.
Menevämpää juhlameinkiä tarjosivat Kissa sekä Atomirotta. Kissasta on noussut pikkuhiljaa Suomen typerin ja paras livebändi, ja Kissan tapauksessa typeryys on vain ja ainoastaan hyvää tarkoittava määritelmä. Otetaan nyrkillinen Kissiä, otetaan hyppysellinen Circlen teatraalisuutta ja välillä riffijunnausta ja maustetaan valtavalla karismalla ja ennen kaikkea tarttuvilla rockbiiseillä. Näistä viimeisin tuntuu kenties itsestäänselvyydeltä, mutta harva bändi tällä hetkellä edes maailmalla tarjoaa samanlaista pakettia tarttuvia kertosäkeitä ja aivan älyvapaata (mainitsimmeko jo kertakaikkisen typerän?) poseerausta.
Atomirotta on… Atomirotta. En vieläkään ymmärrä, miten joku jaksaa kuunnella yhtyettä levyltä, mutta bändi on kuin tehty päälavalle. Aurinko, Hima taas, Piru olkapäällä ovat täydellistä radiorockia ja rockia radioon – ja päälavalle.
The Soundtrack of Our Lives Ebbot Lundbergin johdolla on ruotsalaisen psykerockin ylivoimaisin yhtye. Näin kertoivat paikalla olijat, näin kertoivat kymmenet sosiaalisen median päivitykset seuraavana päivänä. Joskus elämässä pitää tehdä kuitenkin vaikeita valintoja, ja tällä kertaa valinta kohdistui jo yllä mainittuun Good Boysiin. Ehkäpä TSOOL:ia sitten ensi vuoden kevään Tavastialla? Vink vink sinne keikkajärjestäjien suuntaan!
Lauantain raportti ja molempien päivien kuvarapsat saapuvat myöhemmin Rumban sivuille, pysy kanavalla.
