Miten kuvailisit itseäsi lauluntekijänä? Mistä asioista saat inspiraatiota, ja mitä tunteita tai ajatuksia haluat kuulijoille välittää?
Lähtökohtaisesti teen biisejä melko itsekkäistä syistä. Pyrin tekemään musiikkia, josta pidän itse. Positiivista toki, jos joku muukin pitää. Yritän välttää pahimmat latteudet. Kärjistetysti muoto menee sisällön edelle. Parasta on, jos keksii jonkin uuden kulman, johon ei tiedä vielä kenenkään muun kajonneen. Latteuksista puheen ollen voisi lisätä, että elämä ja ympäristön tapahtumat inspiroivat ja jos saan kuuntelijalle musiikillani edes hetkeksi hyvän mielen, olen kai onnistunut. Mukavaa tietysti myös, jos reaktio on täysin päinvastainen. Pahinta olisi hukkua harmaaseen massaan.
Ketkä ovat suurimmat esikuvasi?
Luin eilen Kimi Räikkösen haastattelun. Kimi sanoi suunnilleen, ettei sillä ole esikuvia. Haluttaisi sanoa samoin, mutta ei ole munaa. Myönnettäköön siis, ettei Sueden, Beatlesin ja Bowien fanittamiseni ole aina ollut ihan tervettä. Suomalaisista muun muassa Ismo Alanko, Zen Cafe ja Putron soolojutut ovat kolisseet lujaa.
Kenen kannattaisi erityisesti kiinnostua levystäsi?
Mielestäni kaikkien. Debyyttilevyt kannattaa ostaa ja kuunnella aina kun tulee vastaan. Jos ei kannatuksen vuoksi, niin edes säälistä.
Kärjistetysti voisi sanoa, että tällä hetkellä sooloartistirintamalla naiset hallitsevat albumilistaa (Jenni Vartiainen, Laura Närhi) ja miehet kunnostautuvat epäsovinnaisemmilla lauluilla marginaalissa (Joose Keskitalo, Ville Leinonen). Kumpaan leiriin koet kuuluvasi?
En oikein kumpaankaan. Lepatan siellä jossain tyttöjen ja poikien välimaastossa. Ehkä kuitenkin hieman tyttöihin päin kallellaan, vaikka olenkin Ville Leinosen musiikin suuri ystävä. Jos yhdistäisi tyttöjen biisit ja poikien tuotannon niin oltaisiin samoilla kulmilla.
Mikä on paras kokemuksesi keikkalavoilta? Mikä huonoin?
Paras on vasta tulossa ja huonointa en kehtaa kertoa. Sen sijaan melko koominen keikkamuisto sijoittuu 2000-luvun alun Kemiin silloiseen Hullu Pohjola -ravintolaan eli Pohojolaan. Soitin rumpuja, ja alla oli reilu pullo Leijona-viinaa. Bassarin nuija livahti jatkuvasti leveälahkeisten housujeni sisään, ja komppi pyörähteli muutenkin miten sattuu. Joku oli pöllinyt lavalta kapulapussin soundcheckin jälkeen, joten piti yrittää pärjätä takahuoneesta löytyneillä kolmella kapulalla. Joku herrasmies tuli keikan aikana eturiviin ja näytti persettä. Laulajamme nappasi ainoan varakapulani ja työnsi sen kaverin hanuriin pystyyn. Mies jatkoi jorailuaan silminnähden tyytyväisenä tilanteeseen. Hetken päästä tämä samainen kapula lensi puolen metrin päästä meikäläisestä takaseinään. Parin biisin jälkeen katkaisin toisen soittokapulani ja keikkaa oli jatkettava takaisin lentäneellä varakapulalla. Myöhemmin myös varakapula meni poikki, joten irrotin soittoani häiritsevän bassarinuijan ja taoin sillä show’n loppuun.
Pulp tulee kesällä Suomeen. Oletko innoissasi?
Kyllä olen. Pulpin tuotanto on hyvinkin tuttua, kuten myös Jarviksen soolomatsku. Tarkoitus olisi mennä katsomaan, jos ei ole omaa keikkaa samaan aikaan.
Silloin oli sunnuntai -albumi ilmestyi 21. maaliskuuta. Katso levyn albumitraileri alta:
