Ensi helmikuussa annetaan taas kunniaa niille, joille kunnia kuuluu. Femmagaalan henkinen isä Wallu Valpio muistelee gaalan kymmenvuotista historiaa ja pohtii vähän tulevaakin.
Teksti: Jari Setälä ja Saku Schildt, kuva: Sonya Mantere
Alun perin Emma-gaalan varjotapahtumaksi perustettu Femmagaala järjestetään ensi vuonna jo kymmenettä kertaa.
Helsingin Virgin Oilissa (viimeisimpien tietojen mukaan) 15. helmikuuta juhlittava tuleva Femmagaala on omistettu Tavastian edesmenneen ovimiehen Poklan muistolle. Femmagaalan järjestäjät luonnehtivat Poklaa tapahtuman pitkäaikaiseksi henkiseksi ja fyysiseksi suojelijaksi.
Tapahtuman periaatteena on jakaa artisteille tunnustusta riippumatta siitä, onko kyseinen artisti saavuttanut kaupallista menestystä vai ei. ”Vaikka artisti ei myykään kybällä, voidaan se silti palkita Femmalla”, kuuluu gaalan tunnuslause.
Vuoden 2013 Femmagaalan kunniavieraaksi on kutsuttu pop-iskelmälaulajatar Anna Eriksson.
Kutsun taustalla on Vuoden naissolistin Emma-ehdokkaaksi valitun Erikssonin viime viikolla STT:n haastattelussa Emma-instituutiota kohtaan esittämä kritiikki. Haastattelussa Eriksson kommentoi, ettei Musiikkituottajat ry:n ylläpitämä Emma-gaala palkitse artisteja taiteellisen menestyksen perusteella, mikä edistää hänen mielestään kotimaisen musiikkikulttuurin rappiota.
Jututimme Femmagaalan järjestäjää ja puuhamiestä Wallu Walpiota tulevan vuoden gaalan tiimoilta. Millaisia mietteitä herralla on jo kymmenen vuoden ikään ehtineestä tapahtumasta?
Femma-gaala on ehtinyt kymmenen vuoden ikään. Arveletko, että Emmojen vaihtoehdoksi syntynyt palkitsemissysteemi on vaikuttanut suomalaiseen musiikkikenttään sillä tavalla kuin alun perin haluttiin?
”No on, ja ei sitten niin mitenkään. Tai no ehkä sillä tavalla, että jotain surkuhupaisia ’Vuoden levynkansi’ -erikoiskategorioita yrittävät matkia noilla isoilla gaaloilla, mikä ei sinällään ole huono asia ollenkaan. Meillähän on aina pyritty jakamaan pystejä vähän sen mukaan, mitä odottamatonta ja elävää musiikkikentällä on tapahtunut, ja Femmat ovat tietenkin vaikuttaneet varmasti monen pienemmän bändin olemassaoloon antamaan lisähappea siihen asti, kunnes sitten kutsu käy jonnekin Finlandiatalolle isommille lavoille. No mutta turvavälit ja nopeusrajoitukset kuuluvat Emmoille, Femmat ohituskaistalle.”
Onko Femma-konsepti muuttunut mitenkään kymmenessä vuodessa?
”Joka vuosi. Paria kuukautta ennen gaalaa tuomaristo (osa vaihtuu joka vuosi) kerääntyy vasta miettimään kategorioita, että mitäs sitä nyt on vuoden aikana oikein taas tapahtunutkaan. Ilmiöiden ja nousevien kykyjen kautta rakennetaan sitten hutera paketti, joka vuosien jälkeen näyttää aina helvetin hyvältä! Aina ollaan vähän kusessa, että onko tämäkin vuosi ollut tyhjää täynnä, mutta muutaman palaverijuoman kautta muistelot saavat sitten siivet.”
Miten toivoisit Femma-saagan etenevän seuravat kymmenen vuotta?
”No sillä tavalla, että muistaa pestä silmälasit ja putsata korvakäytävät joka vuosi ja käydä katselemassa keikkoja noissa rotankoloissa, joita luojan kiitos vielä Suomesta löytyy. Ja tietenkin sillä, että otetaan aina uutta verta ja korvaa tuomaristoon, ettei aleta vain toisiamme ja ystäviä palkitsemaan. Tai, no.”
Mikä on ollut itsellesi unohtumattomin Femma-gaala?
”Kyllähän se sydäntä lämmitti, kun Lapko ja Diablo esiintyivät Femmagaalassa, ja juuri edellisenä päivänä ne vastoin kaikkia odotuksia poseerasivat top 40 -listan kärjessä ykkösenä ja kakkosena. Ja se, kun muutama vuosi sitten lavalla oli samaan aikaan juontamassa Silvia Modig ja Kike Elomaa ja noin muuten vaan pyörimässä Pahvi-Elvis, siivillä varustettu Pygmi, kossua juonut kännirobotti ja tuomaristo. Aika ronkka.”
Kymmenes Femma-gaala omistetaan edesmenneelle Poklalle. Mikä on itsellesi ensimmäisenä mieleen tuleva muisto tuosta rockareille rakkaasta köriläästä?
”No ehkä se, kun pääsi aina Poklan ’vasemman kainalon’ kautta keikoille, kun ei ollut taas muistanut Mertsille pistää koodia. Ja se, että se aina vittuili, mutta kuitenkin seuraavaksi oltiin lähdössä sen landelle onkimaan ja juomaan kossua.”