Etsi
Sunnuntaina Ruisrockissa nähtiin muun muassa Machine Gun Kelly, Apulanta, Ruusut, Anna Abreu ja Maustetytöt. Rumban Sari Kivijärvi oli paikalla.
Junolta tuli loppukeväästä kaksi uutta levyä, minkä ohessa hän myy kannabista laillisesti. Rumban Sari Kivijärvi kävi jututtamassa räppäriä We Got Seeds -kaupalla.
Rumban Sari Kivijärvi oli katsomassa The Voice on Finlandin finaalilähetyksen.
DocPoint-festareilla nähtiin myös musiikkidokumentteja.
Suomen suurin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään 31.1.–5.2.2023 ympäri Helsinkiä. Mukana on musaleffoja, livekeikkoja, kinokonsertti ja “dance along” -näytös.
Sari Kivijärvi kävi kuuntelemassa Bruce Dickinsonin spoken word -esityksen. Sympaattisten tarinoiden sekaan mahtui myös vaivaannuttavaa setämiespuhetta.
Pelle Rumban haastattelussa.
Turkkilainen 80-luvun darkwave-soundeilla varustettu She Past Away tanssitti yleisöä tiistaina 13.12. Helsingin Tavastialla. Lämppääjänä toimi helsinkiläinen post punk -bändi Dragsvik.
Restauroidussa Nosferatussa kuultiin Void ov Voicesin säestyksen maailmanensi-ilta.
Towers of Londonin sekoilut voi nähdä Night Visions -elokuvafestivaalilla vielä lauantaina.
Kiiltokuvapojat, duunarimiehet, rocknainen ja Helsingin omaehtoisia tiloja. Sitä kaikkea tarjosivat kirjamessut. Lue Sari Kivijärven raportti messuilta alta.
Löytyykö raskaalle erikoismusiikille tulenkantajaa?