Kierrätettyä poptaidetta, joka ei ole readymadea vaan alreadymadea.
Zeigeistin vaikutelistaus elokuvaohjaajista, kuvataiteilijoista ja muotisuunnittelijoista (Peter Greenaway, David Lynch, Matthew Barney, Andy Warhol, Alexander McQueen ja Comme des garçons) haisee tekotaiteelliselta paskalta. Varsinkin, kun kyse on musiikista.
Lopputulos yllättää silti positiivisesti, vaikka ruotsalaisprojektin eri taidemuotojen miksaus ja kostuumikimara päässevät keikkatilanteissa oikeuksiinsa eri volyymilla kuin levynkansissa. Näin koettuna Zeigeist kuulostaa tutulta syntikkapopilta à la The Knife. Jopa vokalisti Princessin ääni muistuttaa Karin Dreijer Anderssonin kylmäävää huokailua.
Yhtyeellä on useita hyviä hetkiä, mutta Zeigeistin elektropop ei leikkaa edes niiden aikana yhtä terävästi kuin kotimaakollegansa viisut. The Jade Motelin biisitusinan kohokohdat vetävät vertoja ainoastaan edellä mainitun sisarusbändin keskivertokappaleille. Sekin on jo jotain, mutta ei tarpeeksi. Yhtye on lähes ajanhermolla, mutta ainoastaan lähes – ihan niin kuin sen nimikin on vain melkein ”zeitgeist”.