Väsähtäneet jenkkipunkpopparit yrittävät luoda vetreyden illuusiota.
The Offspring on kaupannut uransa aikana yli 40 miljoonaa levyä. Vaikka vuoden 1994 läpimurtokiekko Smash on kaikkien aikojen myydyin indie-yhtiön julkaisema äänite, yhtye kynäili suurimmat hittinsä, Pretty Fly (for a White Guy), The Kids Aren’t Alright ja Why Don’t You Get a Job, vasta 1998 ilmestyneelle Americanalle. Sen jälkeen suunta on ollut alaspäin niin taloudellisesti kuin taiteellisesti.
Bändin kahdeksatta albumia, Rise and Fall, Rage and Gracea, työstettiin liki pari vuotta huipputuottaja Bob Rockin kanssa, joka muistetaan parhaiten Metallica-meriiteistään. Vaikuttaa lupaavalta, mutta palauttaako tämä levy Offspringin ihmisten huulille? Ei.
Kun ruotii Offspringin historiaa takautuvasti, sen toimivimmat kappaleet ovat aina nojanneet huolettomuuteen, kepeyteen ja tarttuviin kertosäkeisiin. Uutukaisella nämä peruselementit ovat hakusessa, eikä lopputulos jää edes kovin hyväksi yritykseksi. Sävellykset kaatuvat keskinkertaisuuteensa, sanoitukset korniuteensa ja äänimaailma yllätyksettömyyteensä.
Dexter Hollandin ikikimeä ääni, onomatopoeettiset taustahoilaukset ja muutaman kappaleen rivakka tempo ovat sameita pilkahduksia entisestä loistosta. Vika voi olla minussa, mutta yli nelikymppisten esittämää teinipunkeroa on vaikea ottaa tosissaan – etenkin, kun sitä tuottaa 54-vuotias kanadalainen.