Johanna Kustannus
Gasellit tuntuu hyvin poikkeukselliselta yhtyeeltä nykypäivän musiikkikentällä. Se nimittäin on saavuttanut suosionsa varsin perinteisin keinoin: albumi albumilta ja keikka keikalta. On varsin ilahduttavaa, että joskus muinoin luonnollinen kehitys tuntuu striimihittitehtailun aikakautena luonnonoikulta.
Duunia duunin vuoksi -eetos ei toimi tässäkään tapauksessa, parikymppisistä kolmekymppisiksi varttuminen on myös kuulunut kvartetin taiteessa. Ilkikurisuus ja ”poikamaisuus” ei ole kadonnut minnekään, mutta Gasellien koukkuvainu on tarkentunut ja tekstit tiukentuneet.
Monspin hyvässä huomassa kahden albumin ajan kypsynyt yhtye siirtyi Universalin alaisuudessa toimivalle Johanna Kustannukselle Mikko Kuoppalan eli Pyhimyksen vanavedessä. Ensimmäinen isolle levy-yhtiölle tehty albumi Seis (2015) oli synkähkö, mutta uskalias kehitysaskel popkoukkujen suuntaan. Viimevuotinen Veli oli vapautunut mutta tiukka ja poiki ensimmäiset ihka oikeat Gaselli-hitit, Muistanks mä väärin? ja Imus.
Jano vapauttaa vihdoin Gasellien koko potentiaalin. Singleinä julkaistut Riks raks poks ja Mitä mä Malagas? ovat vierailijoidensa Elias Gouldin ja kultasormikaksikko JVG:n avustuksella yhtyeen uran häikäilemättömästi popeimmat kappaleet, ja syystäkin striimimiljoonansa ansainneet.
Ja vaikka Riks raks poks on Gouldin kertosäkeen dominoima melankolinen popkappale, Gasellit osoittaa, että tekstien suhteen ei silti tarvitse mennä aidan matalimmasta kohdasta. Esimerkiksi Päkän säkeistö on parhaita suomalaisia eroräppiversejä.
Viimeisenä singlenä ennen albumia julkaistu Se ei kuulu sulle kiteyttää Gasellien ytimen: rap ja pop voivat kätellä tyylipuhtaasti ja ilman kompromisseja suuntaan tai toiseen. Kappaleella kolme mc:tä käy päälle raaoilla räppiverseillä ja Memphis-tyyppinen biitti jylisee yhtä aggressiivisesti, mutta koukku jää takaraivoon kerrasta ja laittaa taatusti pomppimaan tasajalkaa.
Paperi T vieraili Gasellien kappaleella edellisen kerran (Teinijäte, 2013) ennen Malarian pelkoa (2015), joten voi huoletta sanoa molemmissa leireissä kuljetun pitkän matkan. Ja juuri tässä valossa päivitetty tilannekatsaus, Janon avaava Sitten kun on riemastuttava kuvaus ajelehtimisesta.
Vaikka päämäärätön ajelehtiminen ja nuorten aikuisten eksistentiaaliset kriisit ovat iso osa Gasellien lyriikan palapeliä, se ei leimaa yhtyeen tekemisiä. Taustoja tuntematta voisi todeta Gasellien käyttävän ensimmäistä kertaa valtaansa esittelemällä seuraavan sukupolven tekijöitä – kuten räpin parissa on aina ollut tapana. Yeboyah on jo ehkä tuttu nimi Helsinki-keskeisessä räppikuplassa, mutta Gaselleilla on mahdollisuus viedä sanaa eteenpäin. Valehtele mulle on raikas tuulahdus millennium-soundia ja Yeboyahin nariseva ”eeeeeeihh” voisi hyvinkin olla tulevaisuuden tavaramerkkejä.
Jano-albumin kymmenestä biisistä kuudella on vierailija. Se kuulostaa paperilla paljolta, mutta jokaisella on paikkansa ja lisäarvonsa kappaleelle, ja mikä tärkeintä, Jano ei vaikuta hajanaiselta. Kaiken keskiössä on Hätä-Miikan, Päkän ja Thube Hefnerin omat tunnistettavat ja toisiaan tukevat tyylit sekä tekstit, joihin nuoret aikuiset voivat samastua ja jotka nostavat valtavirtaisen rap-ilmaisun rimaa. Valtavirtaan Gasellit nimittäin kulkevat, ja syön hattuni, jos tässä ei ole yhtyeen ensimmäinen listaykkösalbumi.