Takatalven toinen osa jää edeltäjänsä varjoon
Kun Murmansk löi varoittamatta viime keväänä pöytään Chinese Locks -debyyttinsä, olin kuin ydinsukellusveneen alle jäänyt. Bändin meluisa ja raivokas vaihtoehtorock Sonic Youthin ja shoegaze-estetiikan hengessä oli kuin hyytävä pohjoistuuli, joka puhalsi kaiken pois tieltään. Kaiken kruunasi solisti Laura Soininen, jonka kiihkeä ja iholle tuleva tulkinta hallitsi koko yhtyeen sointia.
Vaikka Chinese Locks kummittelee vielä vuoden ilmestymisensä jälkeen tiukasti takaraivossa, Murmansk julkaisee jo kakkosalbumiaan – tällä kertaa monikansallisen levy-yhtiön alamerkillä.
Avausraita Sweet Trio karkottaa pelon kakkosalbumin kirouksesta. Eleven Eyes to Shade jatkaa samoissa merkeissä ja samalla intensiteetillä, mihin bändi esikoisellaan jäi. Rummut jytisevät, kitarat kirskuvat ja Laura laulaa vahvemmin kuin koskaan aiemmin. Lopussa kypsytellään jännitettä, joka ammutaan voimalla pirstaleiksi.
Harmillisesti helpotus jää väliaikaiseksi. Koko muu alkupuolisko kuulostaa vain Murmanskilta soittamassa Murmanskia ja tarjoaa sykähdyttävien hetkien sijaan rutiinisuorituksia. Kaikki tuntuu olevan tehty vähintään yhtä hyvin jo vuosi sitten. Takaisin puolelleen albumi saa kääntymään vasta lopun ryhtiliikkeen aloittavan Blink Your Loveless Eyen myötä.
Vaikka Chinese Locksin pohjalta on vaikea uskoa, solisti Laura on ottanut vielä yhden askeleen eteenpäin monisävyisenä tulkitsijana. Samalla hän pitää lähes yksinään koko yhtyettä pystyssä ja koko albumi on hänen suvereenia näytöstään. Sumacin huudot ovat hysteerisiä, aivan kuin Laura olisi jäämässä muun yhtyeen rakentamien, sortuvien äänikolossien alle. Edellä mainittu Blink Your Loveless Eye kasvaa hitaasti ja taakse miksattu laulu kuulostaa siltä kuin se tulisi jään alta.
Paper Dustissa skaala laajenee lähemmäs eteeristä hönkimistä shoegaze-tunnelmissa. PJ Harvey -vertaukset ovat nyt entistä ansaitumpia.
Yleisilme on tutun takatalvinen, mutta muu yhtye nousee laulajansa tasolle liian harvoin, vaikka samat pedaaliarmadat ovat yhä kovassa käytössä, eikä raivoakaan ole hukattu mihinkään. Parhaimpina hetkinä Murmansk vetää kuulijan edelleen todella hiljaiseksi, mutta debyytin Palen ja Vague Languagen kaltaiset timantit loistavat poissaolollaan.
Olennaisessa osassa yhtyeen viehätystä ovat olleet raivonpurkaukset, joissa meluisassa suvannossa keräytynyt vimma kanavoidaan yhdeksi tiiviiksi ryppääksi. Kun esimerkiksi Surgical Assistant ja Robots in the Attic keskittyvät suoraviivaisempaan paahtoon jännitteiden luomisen sijaan, tämä kontrasti katoaa ja vie terävimmän särmän mukanaan.
Eleven Eyes to Shade ei ole tasaisen mestarillinen kuten edeltäjänsä, mutta raastavan kauniita hetkiä on silti useita. Laura Soinisesta on kasvanut hetkessä jokaisessa mittakaavassa vahva solisti, jonka varaan Murmansk pystyy rakentamaan tulevaisuudessa aivan mitä tahansa.
Yllätysmomenttia hyödyntävänä debyyttialbumina Eleven Eyes to Shade olisi ollut erittäin vaikuttava. Nyt se jää turhan pahasti edeltäjänsä varjoon. Vaikuttaakin siltä, että Chinese Locksista on muodostumassa Murmanskille siunauksen lisäksi kirous: loistelias levy, johon kaikkia yhtyeen tekemisiä verrataan jatkossa.
Ratkaisu ongelmaan on ylittää todella korkealle nostettu rima. Vaikeaa ehkä, mutta täysin mahdollista – ellei jopa todennäköistäkin.