Jose Riikonen arvioi Suomeen marraskuussa saapuvan Morrisseyn tuoreimman albumin ja jopa hieman säikähti sitä sapekasta kiukkua, joka levyn kappaleista paistoi.
Teksti: Jose Riikonen, kuva: Alexander Film
Morrissey: World Peace is None of Your Business
Harvest
Vanha känkkäränkkä sylkee myrkkyä.
Erkki oli elämänhalunsa menettänyt, kyyninen mies. Hän vietti päivänsä sohvalla istuen mäkäräisdrinkki kädessään. Kun hänen poikansa sai korkeakoulunsa loppuun, hän totesi tutkinnon olevan silkkaa paperia, eikä saapunut valmistujaisiin. Kun Erkille todettiin kurkkusyöpä, hän nosti heti kädet pystyyn ja luovutti. ”Mä kuolen nyt”, Erkki korisi.
Erkki muistuttaa Morrisseyta. Miestä, joka uudella albumillaan toteaa muun muassa: ”Potkaise morsian alas alttarilta, ja vaali sitä päivää” ja ”Tässä maailmassa ei ole yhtäkään ihmistä, jota tulisin kaipaamaan”.
Morrissey on häijympi, kyynisempi ja kylmempi kuin koskaan. Kun The Smithsin aikoihin sekä laulajan soolouran alkupuolella herkkäsieluiset saivat Morrisseyn itsesäälintäyteisestä, kauniista melankoliasta voimaa, enää tämä ei onnistu. Morrissey on siirtynyt lähes täydellisesti yksityisestä yleiseen ja kuorruttanut kaiken vanhan känkkäränkän asenteella. Morrissey vihaa maailmaa ja sitä kansoittavia typeriä ihmisiä.
Toisin sanoen sitä, mikä Morrisseyssa on ollut parasta, ei enää ole: dramaattista sydämenlävistystä, kyyneleitä nostattavaa melankoliaa. Toki Morrisseylla on aina ollut piikikäs kieli, mutta nyt hän on silkkaa myrkkyä. Hän huutaa norsunluutornistaan fraaseja kyseenalaistamatta näkemyksiään.
Vaikka Morriseysta ei enää saa lohtua, viihdyttävä hän osaa edelleen olla. Vaikka monet hänen ajatuksenjuoksuistaan ovat tarkempaa tarkastelua kestämättömiä, kyllä ne ajatuksia herättävät.
Muutama lähes täydellinen pop-ralli (duurissa etenevä rallattelu Staircase at the University on mitä mainioin laulu opiskelijatytön itsemurhasta) Morrisseylta vielä taittuu, mutta pääosin biisit ovat epätasaisia, melodioiltaan keskinkertaisia luentoja erilaisista aiheista, joita Morrissey vihaa. Tämä albumi toimii pikemminki piikikkään humoristisena äänikirjana kuin poplevynä.
Mutta muistatteko vielä Erkin? Hänen hautajaisissaan oli hiljaista, kun pappi pyysi jonkun sanomaan muutaman kauniin sanan vainajan kunniaksi. Mitä hyvää sanottavaa sellaisesta häijystä, kyynisestä miehestä olisi sanottavaa?
Vuosi vuodelta ja levy levyltä alkaa olla yhä selvempää, että Morrissey tulee kokemaan Erkin kohtalon.
Arvio on julkaistu Rumbassa 7/14.