Huteja ja osumia
Blur on palaamassa keikoille, mutta sitä ennen yhtyeen kitaristi Graham Coxon ehti julkaista jo seitsemännen soololevynsäa. Haastatteluissa Coxon on kertonut kuunnelleensa 60-luvun brittifolkin mestarikitaristeja, kuten vastikään edesmennyttä Davey Grahamia sekä Bert Janschia. Tämä kuuluu musiikissa. Sähkökitaroita käytetään lähinnä lisämausteena.
Vanha Blur -tausta pilkahtaa esille oikeastaan vain kahdessa biisissä (If You Want Me ja Humble Man). Muutoin liikutaan pääsääntöisesti akustisen folkin ja kauniin kevytpsykedelian värittämässä äänimaisemassa.
Parhaimmillaan konsepti toimii erinomaisesti, mistä esimerkkejä ovat mietiskelevän yksinkertainen Far from Everything sekä riffien kierrätyskeskuksesta kitarakuvionsa lainaava Sorrow’s Army. Sen sijaan todella lattean Perfect Loven sekä jatkuvaan toistoon tukehtuvan Caspian Sean jättäminen pois olisi tehnyt ylipitkästä levystä napakamman. Vaikka välillä homma toimii mainiosti, pienellä skarppaamisella onnistumisprosentti olisi korkeampi.