”Levy on pullollaan päteviä mutta varsin yllätyksettömiä ja yhdestä puusta veistettyjä kappaleita. Se ei kuitenkaan ole ongelmaksi. Codes and Keysin varsinainen latistava elementti piilee sen teksteissä”, kirjoittaa Oskari Onninen arviossaan.
Teksti: Oskari Onninen, kuva: Ryan Russell
Death Cab for Cutie: Codes and Keys
Atlantic
Siitä huolimatta, että Death Cab for Cutie ei ole levyttänyt indiemerkille vuoden 2003 jälkeen, seattlelaisbändistä on muodostunut yksi modernin amerikkalaisen indiepopin merkkinimistä. Tämä asema mitataan herran vuonna 2011 sillä, kuinka monessa tv:n hittisarjassa bändin musiikkia on kuultu.
Vuoden 2008 onttouttaan kumisseen Narrow Stairs -albumin jälkeen Codes and Keys on selvä ryhtiliike. Jopa niin voimakas sellainen, että albumi on helppo nostaa selkeään jatkumoon bändin merkkiteosten, vuonna 2003 julkaistun Transatlanticismin ja vuoden 2005 Plansin kanssa.
Levyn ”elektroniseksi ja vähemmän kitarakeskeiseksi” väitetyssä soundimaailmassa on jännittävää, miten Death Cab for Cutie ottaa jälleen yhden askeleen poispäin lällystä piano-indiestä. Kappaleet soivat useiden äänitekstuurien päälle rakennettuina ja epäpopimmin kuin koskaan, mutta silti Death Cab for Cutie kuulostaa vain itseltään.
Pisimmät harppaukset taiderockin suuntaan kuullaan, kun uljas avausraita Home Is a Fire rakentuu mekaanisesti jumittavien bassolinjojen päälle ja Doors Unlocked and Openin runko on vielä krautimmin nakuttava.
Albumin selkeä kiintopiste on puoliväliin sijoitettu kuusiminuuttinen Unobstructed Views -balladi. Ei siksi, että se olisi levyn paras biisi, vaan siksi, että se tahtoisi olla kuin neliväriskannaus Transatlanticism-levyn eeppisen surullisesta nimibiisistä ja edellisen levyn I Will Possess Your Heart -pianopaisutuksesta.
Muuten levy on pullollaan päteviä mutta varsin yllätyksettömiä ja yhdestä puusta veistettyjä kappaleita. Se ei kuitenkaan ole ongelmaksi. Codes and Keysin varsinainen latistava elementti piilee sen teksteissä. Runopoikamärehtiminen ja itseinho – eli asiat, jotka ovat toimineet Death Cab for Cutien kirjallisten sanoitusten pohjakivenä – ovat tällä kertaa vähentyneet. Samoin kuin Gibbardille tavaramerkkimäiset detalji- ja esineviittaukset.
Kaikki kiteytyy onnelliseen ja eheytyneeseen Stay Young, Go Dancing -päätösbiisiin. Gibbardin mukaan tämä iloisempi pohjavire johtuu valtaosin hänen avioliitostaan indiepoikien virallisen märän unen, Zooey Deschanelin kanssa.
Olisihan se pitänyt arvata.
Arvio on julkaistu Rumbassa 8/11. Kuuntele levy Spotifyssa.