Etsi
Kiss Diseasen videon ennakkonäytössä Rumbassa.
Starchild avautui bändin tulevaisuudennäkymistä tuoreessa haastattelussa.
Jackson tuotti muun muassa Lick It Upin.
Sattuuhan sitä.
Sami Turunen kuvasi Kissin viimeisen keikan Helsingissä.
Mammuttiyhtye esiintyy Helsingin Jäähallissa 20. kesäkuuta.
Bändi on syystäkin innoissaan.
Kiss nähdään Suomessa 20. kesäkuuta.
Kiss on brändi, ei soittajansa, toteaa Paul.
End of the Road -kiertue on aikataulutettu uudelleen.
Genellä on asiaa.
Kaksi yhtyeen nimeä kantavaa rommia saapui Suomeen.