Etsi
Sonja Selenen perjantaina ilmestyneen debyyttibiisin musiikkivideon ensiesitys nähtiin MTV3:n Levyraadissa.
Juhlat on palannut!
Ellaellan ja Ville Veikan matkalaulu on pehmeä tuokiokuva pitkän suhteen risteyskohdasta.
Feminiinisestä energiasta ammentava Mikayla julkaisi neljännen singlensä.
Tikarin uuden julkaisun tuotannosta ovat vastanneet yhdysvaltalaiset Marcus D ja Megatrong.
M.A riimittelee jälleen Rekamin kanssa.
Nelli Milan kertoo ottaneensa hauskana haasteena sen, saisiko tehtyä kappaleen, joka samaan aikaan kuulostaisi häneltä ja olisi euroviisu.
Sanan uudessa biisissä näpäytetään nuoruuden kiusaajia.
Monille Suomen kärkinimille pop-kappaleita tehnyt Juho Raja palasi soolomateriaalin pariin viime kesänä.
Ville Veikan uudessa kappaleessa vierailee Sonia.
Pidemmän julkaisutauon jälkeen Lil Nas X on palannut kuin Jeesus Kristus konsanaan.
Joonas Hauveli piirtää kodin ääriviivat koko planeetan ympäri, mikä tuntuu nykyajan poleemisen kulttuurin keskellä suorastaan vallankumoukselliselta teolta.