Etsi
Sanoman kyydissä oleville artisteille kauppa tietää pulskia aikoja, kirjoittaa Jukka Hätinen.
"Vaikka ympärillä tapahtuu häiritseviä asioita ja tunnelmassa on jotain pielessä, Guadagnino ja Yorke turruttavat jonkinlaiseen synteettiseen transsiin”, kirjoittaa Jukka Hätinen.
Heini Strand kirjoittaa Tavastialla järjestetystä Suostumus 2018 -tukikeikasta.
Popmusiikin banalisointi ja rinnastaminen arkisiin asioihin kuten kaupassa käyntiin on suurimpia kulttuurivitsauksia tässä maassa, kirjoittaa Markus Hilden.
"Keski-ikäisyyttä rock ei ole ennen noteerannut kuin ulkoa päin, nuoruuden turvasta, osoitellen ja halveksuen. Ennen kuin nyt", kirjoittaa Samuli Knuuti.
"Sheeranin keikan käsittely osoitti, että musaporukoista löytyy samanlaisia omalla tietämättömyydellään brassailijoita kuin ajan henkeen tuntuu muutenkin kuuluvan", kirjoittaa Jukka Hätinen.
Siinä missä keski-ikäistyminen on saanut Morrisseyn ja Röyhkän paljastamaan todelliset kasvonsa, Pate Mustajärvi on osoittanut olevansa liberaalimpi kuin moni ehkä tajusikaan, kirjoittaa Mervi Vuorela.
Muistamme tapaturmaisesti menehtynyttä muusikkoa, toimittajaa, kirjailijaa ja useimpien alojen erikoisasiantuntijaa Perttu Häkkistä julkaisemalla verkossa hänen Rumbaan painettuja kolumnejaan. Alla kolumni Rumban numerosta 11/2008.
Muistamme tapaturmaisesti menehtynyttä muusikkoa, toimittajaa, kirjailijaa ja useimpien alojen erikoisasiantuntijaa Perttu Häkkistä julkaisemalla verkossa hänen Rumbaan painettuja kolumnejaan. Alla kolumni Rumban numerosta 9/2008.
Muistamme tapaturmaisesti menehtynyttä muusikkoa, toimittajaa, kirjailijaa ja useimpien alojen erikoisasiantuntijaa Perttu Häkkistä julkaisemalla verkossa hänen Rumbaan painettuja kolumnejaan. Alla kolumni Rumban numerosta 7/2008.
Muistamme tapaturmaisesti menehtynyttä muusikkoa, toimittajaa, kirjailijaa ja useimpien alojen erikoisasiantuntijaa Perttu Häkkistä julkaisemalla verkossa hänen Rumbaan painettuja kolumnejaan. Alla kolumni Rumban numerosta 5/2008.
Muistamme tapaturmaisesti menehtynyttä muusikkoa, toimittajaa, kirjailijaa ja useimpien alojen erikoisasiantuntijaa Perttu Häkkistä julkaisemalla verkossa hänen Rumbaan painettuja kolumnejaan. Alla kolumni Rumban numerosta 3/2008.