Radioheadin laulaja Thom Yorke julkaisi toisen sooloalbuminsa Tomorrow’s Modern Boxes kuuden dollarin hintaan vaihtoehtoisen julkaisukanavan BitTorrent Bundlen kautta. Albumi keräsi kuuden päivän aikana peräti miljoona latausta, kertoo Consequence of Sound.
Latauksiin on laskettu myös ilmaislataukset, joita oli tarjolla levyn julkaisun aikaan. Kuuden dollarin ostojen määrää ei ole julkistettu. Albumi on lisäksi julkaistu fyysisessä muodossa vinyylinä.
Yorke kertoo, että julkaisulla kokeillaan, miten yleisö suhtautuu musiikin vaihtoehtoiseen jakelutapaan. Tarkoituksena on antaa artisteille jälleen ote omaan taiteeseensa ja mahdollisuus myydä albumiaan itse.
Yorke julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa The Eraser kahdeksan vuotta sitten heinäkuussa 2006. Albumia myytiin ensimmäisen viikon aikana 90 000 kappaletta.
