Käärijä on Suomen euroviisuedustaja

Ennakkosuosikki Käärijä selvisi UMK:n voittajaksi.

25.02.2023

Lauantai-iltana Turun Logomossa käydyn Uuden Musiikin Kilpailun voittajaksi selviytyi Käärijä kappaleellaan Cha cha cha. Artisti edustaa Suomea vuoden 2023 Euroviisuissa Livepoolissa.

Käärijä sai täydet pisteet Saksan, Espanjan ja Australian raadeilta, ja hänen yhteispistemääränsä yleisöäänet mukaanlukien oli ylivoimaiset 539 pistettä. Toiseksi tullut Portion Boys sai 152 pistettä. Kolmanneksi sijoittui Keira, neljänneksi Robin Packalen, viidenneksi Kuumaa, kuudenneksi Lxandra ja seitsemänneksi Benjamin.

Voittajakappale määräytyi finaalissa annettujen yleisöäänien ja kansainvälisen raadin antamien pisteiden perusteella. Yleisöllä oli 75 prosentin ja raadilla 25 prosentin painoarvo.

Käärijä oli selkeä ennakkosuosikki, ja vedonlyöntitilastoissakin artistin arveltiin voittavan jopa 75 prosentin todennäköisyydellä. Rumba on seurannut Käärijän tekemisiä jo pidempään. Tästä pääset lukemaan artistin haastattelun kesältä 2020.

Euroviisut pidetään tänä vuonna Liverpoolissa Iso-Britanniassa, sillä niitä ei voida järjestää viime vuoden voittajamaassa Ukrainassa maan sotatilanteen vuoksi. Semifinaaleja kisataan 9. ja 11. toukokuuta, ja itse finaali nähdään lauantaina 13. toukokuuta.

Katso Käärijän UMK-esitys alta.

Lisää luettavaa